Ennen luulin, että kaikki menee lopulta oikein päin. Nykyään uskon, että kaikki lopulta häviää.

Olen aina pitänyt itseäni onnekkaana ihmisenä. Kavereita tulvii ovista ja ikkunoista ja tiedän, että monet pitävät minusta. Olen sosiaalinen ja osaan ottaa kontaktia ihmisiin.

Silti minusta tuntuu, ettei kukaan lopulta välitä minusta. Paitsi perheeni tietenkin. Mutta olen vain hauska huvitus, joka keksii elämää elämään ja tutustuttaa ihmisiä toisiinsa ja järjestää kaiken ja pitää seuraa ja huoltaa ja hoivaa.

Nyt pelkään, että jos alan oikeasti kirjoittaa ajatuksiani ylös ja näkyville, alan muuttua siksi ihmiseksi, jona kirjoitan. Joka angstaa typeriä asioita.

Pitäisi varmaan opetella taipumaan maailman tahtoon. Todeta, että minä olen pieni ja muiden armoilla ja en voi muuta kuin mennä virran mukana. Yrittää tehdä muiden virroista leppeämpiä ja toivoa, että joku helpottaisi minunkin virtaustani ja kääntäisi sen johtamaan mukavaan pieneen suvantoon, johon voisin jäädä lepäämään.

Olen vielä nuori, mutten teini enää. Luulin, että osaisin elää elämäni ilman kumppania vierelläni, mutten ole siitäkään enää niin varma. Aina kun minulla menee hyvin ja minulla on joku vierelläni, koen pärjääväni yksinkin. Ja heti kun toinen siitä viereltä alkaakin kaikkoamaan tajuan, että tarvitsin häntä enemmän kuin myönsinkään itselleni. Yritin suojella itseäni siltä vääjämättömältä hetkeltä, jolloin se toinen siitä häviää. Kyllähän minä pärjään, minähän olen onnekas. Minä olen hyvä ja rakastettava. Mukavakin. Älykäs ja pärjään, tietenkin.

Nyt minun pitäisi ehkä sitten taas opetella päästämään irti tämän kevään kestäneestä ihmissuhteestani. Ei me missään vaiheessa oltu tosissamme, mutta ei sitä itselleen silloin halunnut myöntää. Ei halunnut nähdä, että loppu voi tulla koska tahansa. Nyt en voi nähdä, mihin suuntaan elämä minut seuraavaksi heittää. Paiskaako päin seinää vai löydänkö jotain muuta. Jonkun muunkin ehkä?

Tekisi mieli jäädä makaamaan sänkyyn ja haaveilla elämästä, joka voisi olla. Harmi ettei siten voi saavuttaa mitään. Pitää kai käydä taas taisteluun ja pärjätä.